
News and articles
News and articles
-

Ferrum Steel on nyt Feon
Seinäjokelainen Ferrum Steel Oy yhdistyy Feon-brändin alle kesäkuun alussa. Yhdistymisen myötä Feon Oy:stä tulee Suomen monipuolisin teräspalveluyhtiö, joka pystyy tarjoamaan markkinoiden laajimman tuote- ja palveluvalikoiman. Samalla Feon vastaa kasvavaan kysyntään pidemmälle jalostetuista terästuotteista. Yhtiön liikevaihto kasvoi vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä 22 prosenttia.
-

Täyden kympin terästä jo 10 vuoden ajan
Feon täyttää vappuna 10 vuotta. Kylläpä aika menee nopeasti, tulee ensimmäisenä mieleen. Mutta jos muistellaan viimeistä kymmentä vuotta hieman syvällisemmin, onhan siinä ajassa tapahtunut paljon, ja olemme saaneet kokea ennen näkemättömän muutoksen ja mustien joutsenten tapahtumasarjan. Emme onneksi osanneet ennustaa tulevaisuutta, ja Feon onkin koko tämän ajanjakson kehittynyt ja kasvanut Suomen markkinoilla vahvaksi peluriksi teräspalveluliiketoiminnassa. Tästä kuuluu iso kiitos Feonin mahtavalle henkilöstölle, joka omalla panoksellaan ja ahkeruudellaan on työskennellyt asiakkaidemme hyvän palvelukokemuksen eteen ja osallistunut aktiivisesti yrityksen kehittämiseen.
-

Tuontiteräksen sääntely uudistuu vaiheittain vuonna 2026
Vuosi 2026 tuo muutoksia teräksen tuontiin EU:n ulkopuolelta. EU:n hiilirajamekanismi siirtyi 1.1.2026 maksulliseen vaiheeseen, ja samanaikaisesti teräksen tuontikiintiöihin on esitetty muutoksia. Muutosten vaikutukset tarkentuvat sääntelyn edetessä. Feon on varautunut tilanteeseen vaihtoehtoisin hankintasuunnitelmin.
-

Toimitusjohtajan katsaus: Kohti parempia aikoja
Feonin vuosi on ollut monin tavoin positiivinen ja myös tulevasta vuodesta ennustan hyvää, varsinkin jos on luottamista Euroopan ja Suomen talouden ennusteisiin. Rakentamisen odotetaan parantavan tahtiaan viimeistään ensi vuoden lopulla ja samoin Euroopan voimakkaat panostukset puolustusteollisuuteen tulevat näkymään yritysten tilauskirjoissa, joko suoraan tai välillisesti. Odotamme myös kovasti Ukrainaan rauhaa ja maailman kauppapolitiikan rauhoittuvan, mutta nämä toiveet saattavat jäädä pelkiksi toiveiksi.
-

Uusia ominaisuuksia OmaFeonissa
OmaFeonissa on nyt uusia ominaisuuksia, joilla voit tehostaa materiaalien tilausta ja tarjousten hallintaa. Olemme laajentaneet valikoimaa alumiineissa ja ruostumattomissa teräksissä sekä lisänneet määrämittaisten levyjen tilaamisen nyt myös OmaFeoniin.
-

Ensikosketus teräsalaan: Joonan ja Roopen kokemuksia B2B-myynnistä Feonilla
Haaga-Helian liiketalouden opiskelijat Joona Tekkala ja Roope Terrihauta valitsivat Feonin harjoittelupaikakseen saadakseen käytännön kokemusta B2B-myynnistä ja tutustuakseen teräsalan monipuolisiin mahdollisuuksiin. He kertovat, miksi Feon erottui kiinnostavimpana vaihtoehtona, mitä he odottivat harjoittelulta ja miten kokemus lopulta vastasi odotuksiin.
-

Joulun ja vuodenvaihteen aukioloajat 2025-2026
Joulun aika tuo muutoksia aukioloaikoihimme. Myynti ja asiakaspalvelumme on suljettu 24.–26.12.2025, 1.1.2026 ja 6.1.2026. Muina aikoina asiakaspalvelumme palvelee normaalisti. Tuotannon ja varastojen aukioloajoissa on poikkeuksia.
